keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Viaton vapaa työpäivä

Päivän piti olla viaton vapaapäivä. Olen lomalla, olen olen.
Ei tietokonetta.
Ei kirjoja. Ei kirjoittamista.  
Hyvä lounas. 
Ja Ruttopuiston kulmalla lähti suistumaan. 


Elämänpolkuja Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmassa. Kaarina Kaikkonen, Galerie Forsblom.

Tai oli se suistuminen lähtenyt jo aiemmin:
kannoin kirjoja laukussa.
Ja Ruttopuiston kulma on jo liian lähellä kirjakauppoja.
Aluksi vähän vilkuilin ja sitten jo selailin yhdessä myyjän kanssa ammattikirjoja.
Ja koska en löytänyt haluamaani, sain päähäni mennä vilkaisemaan, jos Kansalliskirjastosta löytyisi.
Jonotin kaksi kertaa kassalle. Laulatin kopiokonetta 183 sivua. Maksoin sakot, uusin, etsin uutta.

Kirjaston ulko-ovella ajattelin, että lomalla tehdään loma-asioita.
Kävin Kiseleffin talossa, koska se sattui olemaan siinä, jos saisi ajatuksia pois. 
Siellä oli tyhjää ja kolkkoa. 
Toivon, että talo saa ihmisistä sielua, että remontin jälkeen se löydetään. En ehkä itse löydä enää, putiikkeja ja korugallerioita. Teehuone. 
 Olin jo samalla tiellä, jossa työhuone on.



Työhuoneella oli ikkunanpesijä ja minä.
Luin.

Luin lisää.
Menin kahvilaan ja luin.
Menin kotiin ja luin.
Tein kokonaisen työpäivän.  
Jotain on tapahtunut.

Vielä viime viikon lopulla pelkäsin, että mitä jos ilo työhön ei tulekaan takaisin. Kyllä se tulee.


Kotimatkalla kävelin Rautatieaseman läpi. Siellä oli tällä kertaa Pihlajamäen lähiön nuorten toteuttama valokuvanäyttely. Pääsin ripille Pihliksen kirkossa. Näin ostarin silmissä ja kerrostalot kalliolla.
Näyttely on osa Kulttuurirahaston kolmivuotista Myrsky-hanketta, jonka tarkoituksena on luoda pysyviä, paikallisia toimintamalleja nuorisotyöhön.




 

Näyttely esitellään näin: "Elämä on suurta roolipeliä. Nuoret kokevat tämän lapsuuden ja aikuisuuden välissä vahvasti... [roolipeliä] ei voi kukaan hallita eikä ennalta säätää. On oltava valmis katsomaan ne kortit, joita elämä jokaiselle antaa."


 

Nuoruus tuntuu julmalta. Ei elämän tarvitse olla rooleja ja pelejä. Näyttelyssä peliä pidetään annettuna.
Haluan töihin, haluan lukea, mennä takaisin jotenkuten aikuiseen elämääni.
Loman jälkeen sitten ;)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti