keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kaupungin sielu runon ja suven päivänä

Laiturilla, Kampissa vanhalla linja-autoasemalla, on Helsingin muuttumista käsittelevä, ilmainen näyttely. Ihmettelin, miksi sen nimi on Helsingin sielua etsimässä. Onko se kadonnut jonnekin?

Selvisi, että näyttely kantaa Pentti Mustosen kirjoittaman ja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaiseman kirjan nimeä. Siinä kaupunkia suunnitelleet ja toteutetuista suunnitelmista päättäneet saavat äänen.  



Näyttelyssä on paljon tekstiä. Suuret printtikuvat olisivat olleet kiinnostavia.
Ruudulla vuosikymmeniä vanhat kuvat kaupunginosista vertautuvat viime vuosien otoksiin, vanhat dokumentit kertomassa, ettei puistomaista rakentamista voi pitää itsestäänselvyytenä.
Korttelipihojen suunnittelu yhtenäisiksi puistoiksi on ollut keskusteluissa jo silloin, kun televisio oli harmaa - ja silti monet sisäpihat on vieläkin pilkottu ja aidattu pieniksi parkkipaikoiksi ja roskisalueiksi. 

Suru kauniista, puretuista taloista on saanut paljon huomiota. Näyttelyn jälkeen ajattelin, että ehkä joskus myös voi tosiaan huomata sen, kuinka monet alueet ovat kehittyneet viihtyisämpään suuntaan - ja voivat edelleen tulla asukkailleen paremmiksi. 


Ulvilantien pysäkki 1959. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.



Töölönlahden alueen on tarkoitus kuoriutua jonakin päivänä tällaiseksi remontin alta. Toivottavasti ihmisten kanssa.

Rakennettu kaupunki muuttuu, nyt kuulemma vilkkaammin kuin koskaan. Täällä sitä voi seurata: http://www.uuttahelsinkia.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti